Mikä ajaa kirjoittamaan, taistelemaan valkoisen sivun vastuksen kanssa. Tulin siihen lopputulokseen, että jos en anna tälle kamppailulle kaikkeani, tulen sitä katkerasti joskus katumaan. Kirjoittamisen suhteen on hankalinta olla rehellinen, kohdata oma keskinkertaisuus, varsinkin kun luopuu mahtipontisesta tyylistä vaan tyytyy olemaan rehellinen. Mutta, jaarittelu sikseen.
Oikeastaan halusin kirjoittaa rakkaudesta, totta, varsin banaalia, mutta osuvaa sillä blogihan tämä loppupeleissä on. Lienee tarpeen tarkentaa, että oikeastaan jaarittelen ihastumisesta, mutta sillä tuntuu olevan vääränlainen konnotaatio. Ihastuin hiljattain ensimmäistä kertaa miesmuistiin, ihan kunnolla. Ehkä lienee vielä tarpeen korostaa, että minä ihastuin, kertomatta jätetty kertoo loput. Pääsen harvoin herkuttelemaan tunteilla, joten tarjolla oli paljon tuoreita havaintoja.
Kuten esimerkiksi Stendhal on varsin osuvasti eritellyt, ”rakastunut” (tässä tapauksessa siis ihastunut) ei juuri kykene arvioimaan todellisuutta kovin objektiivisesti, vaan on alttiina mielen loputtomasti tuottamille tulkinnoille pienimmistäkin sattumista ja yksityiskohdista, tulkinnat luonnollisesti asettuvat tukemaan sen hetkistä ”arviota” tilanteen mahdollisuuksista (ei ole mahdollista käyttää tarpeeksi lainausmerkkejä näiden sanojen ympärillä). Tämä arvio luonnollisesti vaihtelee villisti niiden kahden mahdollisen lopputuleman välillä, välittämättä juurikaan todellisuudessa esiintyvistä tapahtumankuluista, kunnes binäärinen lopputulema lopulta realisoituu. Epäilys voi toki jäädä tämän jälkeenkin, varsinkin jos tilanne on ollut epämääräinen.
Perimmäisenä hankaluutena on se, että vaikka lopputulema onkin binäärinen, valitettavasti tunteen valloittama osapuoli on itse toimija ja asiat eivät riipu puhtaasti ulkoisista olosuhteista. Myötämielisyys voi olla ja oikeastaan onkin tilanteeseen ja toimintaan sidonnaista. Laskennallisesti helppo lähestymistapa tosin on keskittyä ainoastaan tilaisuuksiin, jossa onnistuminen on toimijan toiminnasta riippumatta todennäköistä. Eläimen tosin kannattaa tähdätä epävarmuusalueelle sillä palkinnot ovat parempia ja toisaalta tällainen laskeminen on kallista ainoastaan niille, jotka joutuvat laskemaan.
Näytän jälleen harhautuneen, ajatuksenani oli siis lähinnä eritellä tuota onnesta tuskaan villisti heittelevää huuruista mielentilaa, jossa koko ajattelukoneisto tuntuu olevan valjastettu tuottamaan päätelmiä, milloin mistäkin yksityiskohdasta ja ihminen pystyy ainoastaan hyvin suurin ponnistuksin itseään hillitsemään.
Toinen ajatteluun mieltynyttä ihmetyttävä seikka tässä tunteessa on sen vaihtoehdoton luonne. Puhtaasti järkipohjalta mahdollisuuksia on lähes rajoittamattomasti, ihmiset ovat ainutlaatuisuudessaankin hämmentävän yhteismitallisia ja toisillaan korvattavia, mutta hermosto on köyttänyt onnensa ja tulevaisuutensa ainoastaan tähän meneillä olevan kohteen nalkkiin saamiseen. Toki tässä merkittävä seikka on tunteen syvyys, moni luonne tuskin saavuttaa tällaisia sumuisia syvyyksiä ilman varsin vahvoja merkkejä onnistumisesta.